Intin leirillä

Intin leirillä

Viime viikko tuli sitten vietettyä intin leirillä Kajaanissa… Toisin kuin otsikosta voisi päätellä mettässä viihdyttiin koko viikon sijasta vain noin tunti päivässä ja silloinkin suunnistuskartta kädessä. Hyvin menneen alkukauden ansiosta olimme saaneet aseveli Nenosen kanssa kutsun (komennus) intin suunnistajien leirille, minkä aikana tehtäisiin päätökset sotilaiden MM-kisajoukkueesta. Leirillä oli mukana MM-mitalisti, jos toinenkin ja Vuokatin MM-kisamaastoja käytettiin mukavasti hyväksi treeneissä, joten puitteet olivat kohdillaan (vaikka majoituimmekin kasarmilla ;))

Pitkä PK Joutenlammen upeissa maastoissa :)

Pitkä PK Joutenlammen upeissa maastoissa 🙂

Reilun viiden päivän aikana oli ohjelmassa kaksi kovempivauhtista suunnistusharjoitusta MM-maastoissa. Tiistaina oli ohjelmassa Tipasojalla 10km latu neljänä suunnistusvetona. Moskovan kisoja tiukasti seuranneenani lähdin juoksemaan pää kolmantena jalkana – seurauksena ensimmäisestä vedosta tuli hökeltämisen ja sähläämisen malliveto. Seuraaviin vetoihin sain hiukan rauhoitettua tekemistä, mutta treenin kokonaisfiilikseksi jäi kiireinen olotila… Toisena kovana harjoituksena vedeltiin vedot Koulurinteellä MM-keskimatkan finaalirataa mukaillen. Tekeminen oli huomattavasti parempaa kuin kankaalla (vaikkakin kompassin rikottuani sujuvuus heikkeni huomattavasti), mutta hyvä kokonaissuoritus jäi puuttumaan viimeisen vedon ensimmäisen rastin nukahduksen johdosta…

Vuokatinvaara

Kömpelöks on menny kun kauden neljäs kompassi tuli rikottua matkalla kohti 7. rastia 😀

Leiristä jäi olotila, että fysiikka on taas hilautunut hitusen verran oikeaan suuntaan sillä perusvauhti tuntui kohtuu hyvältä. Taitopuolella ei ehkä ole tullut tehtyä viimeaikoina riittävästi perustaitoja enemmän eteenpäin vieviä “yli”vaikeita suunnistustreenejä vaan keskittyminen on ollut enemmän suorituksen hallinnassa kovavauhtisten suunnistusharjoitusten muodossa. Harjoituksissa en ole kuitenkaan saanut vielä nostettua tekemisen perustasoa, vaan pää on aina jossain välissä pettänyt. Hiukan ajatustyötä kehiin ja katsotaan sitten millä tasolla se suorituksen hallinta on kun sitä oikeasti kysytään kisoissa…

Ja suorituksen hallintaa päästäänkin testaamaan reilun viikon päästä Ruotsissa sotilaiden MMissä, johon Suomelta lähtee miesten puolelta iso 8 hengen joukkue. Luvassa keskimatka (7 juoksee), pitkämatka (7 juoksee) ja viesti (2joukkuetta=6), joten välttättä joka matkalla ei pääse juoksemaan… Vastus ainakin tulee olemaan riittävän kova 😉

Aleksi

P.s. Oman koneen ollessa huollossa en saanut GPS-käyriä kartoille, joten tyydyin suttaamaan paintilla. Pahoittelut tästä 🙂

This entry was posted in Kilpailut. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published.